Muistakaahan kaikki ilmoittautua kahden viikon päästä järjestettäviin kisoihin töihin ainakin sunnuntaille!

Lähettämääni sähköpostiviestiä ja reeneissä jakamaani lappua lainaten:

"
HSKH:n toimintaperiaatteiden mukaisesti vaatimuksena HSKH:n treeniryhmissä harjoitteleville on muun muassa osallistuminen HSKH:n kisojen ynnä muiden tapahtumien järjestelyihin vähintään kaksi kertaa vuodessa sekä osallistumista talkoisiin (lisätietoja: www.hskh.net - Jäsenyys - HSKH:n toimintaperiaatteet ja harjoituksissa aiemmilla kerroilla jaettu materiaali).

 

Seuraavat seuran järjestämät kilpailut ovat Ojangossa elokuun viimeisenä viikonloppuna 30-31.8.2008. Tällöin on hyvä tilaisuus osallistua kilpailujärjestelyihin ja näin osaltaan hoitaa velvollisuuksiaan seuran jäsenenä!

 

Junnujatkoryhmäläisten on mahdollista osallistua ”yhtenä porukkana” kilpailujen työtehtäviin sunnuntain kisapäivänä 31.8.2008. Tällöin Sanna ja Tapani ovat paikalla kertomassa kilpailujen kulusta ja neuvomassa normaalia perehdytystä perusteellisemmin kunkin työtehtävän sisältöä ja tarkoitusta. Mikäli ehditte, myös lauantaille kaivataan työntekijöitä, joten aikataulujen salliessa myös sille päivälle saa ilmoittautua työntekijäksi!

 

Ilmoittautuminen työntekijäksi tapahtuu seuran internet-sivujen kautta osoitteessa www.hskh.net - Ajankohtaista. Jokainen hoitaa ilmoittautumisensa itse täyttäen ilmoittautumislomakkeeseen vaadittavat tiedot. Kohtiin ”Toiveita työtehtävistä” ja ”Mitä olet tehnyt aikaisemmin” voitte mainita, että olette ensimmäistä kertaa mukana järjestelyissä. Muistakaa merkitä myös reeniryhmänne sille varattuun paikkaan."