Alkeiskurssin kuudennella treenikerralla pääsimme jälleen nauttimaan kesäisen lämpimästä säästä. Ensimmäiset froteeloimetkin oli kaivettu talvivarastoista pentujen niskaan. Hienoa! :)

Kuudennella treenikerralla kerrattin hyviä agilitykäytäntöjä kuljetus- ja siirtymistekniikoiden osalta sekä uutena asiana käytiin läpi lähtökäytökseen liittyvät teoria-asiat.

Kuljetus- ja siirtymisetekniikoiden osaamisen tärkeys perustuu siihen näkemykseen, että koiralla tulee aina olla jokin tehtävä, kun se on agilitykentällä. Koira joko 1) on parkissa kentän reunalla, 2) siirtyy seuraavan suorituspaikan lähtöön, 3) tekee suoritusta tai 4) palkkautuu. Palkkautumisesta (4) koira siirtyy jälleen ilman taukoa kuljetukseen (2) seuraavalle suoritukselle (3) tai parkkiin (1). Koskaan koiralle ei ole "vapaa-aikaa haahuiluun" eli koiran ollessa vapaana kentällä, ohjaajan tulee varmistaa, että se tekee aina jotain em. tehtävistä 1-4. Kutsun tätä itse suorituksen kurinalaisuudeksi. Suunnitelmallisesta kurinalaisuudesta on hyötyjä kaikenlaisille treenaajille, mutta erityisesti sellaisille ohjaajille, joiden koirien motivaatiossa ja työskentelyssä oman ohjaajan kanssa on vielä parantamisen varaa. Kuljetus voi tapahtua monella eri tavalla: koira voi seurata namikättä, koira voi roikkua repimislelussa, koira voi suorittaa siirtymisen luoksetulona ohjaajan luokse, pienen koiran voi kantaa sylissä tai isompaa voi kuljettaa pannasta tai hihnasta. Miten kuljetuksen ja siirtymiset tekikään, tärkeintä on että tilanne on ohjaajan hallinnassa.

Suoritukseen lähtöjä on kahta erilaista: lähtö paikallaanolosta ja vauhdista. Kumpikin on yhtä tärkeä taito sekä ohjaajan että koirakon hallita, jotta harjoittelu olisi mahdollisimman tehokasta ja onnistuneita toistoja tulisi koiralle mahdollisimman paljon oikeassa viretilassa. Paikallaanolosta tehtävän lähdön tärkein osa-alue on - yllätys yllätys - paikallaanolo ohjaajan sijoittumisesta, liikkeestä, vartalosta, käsistä tai äänestä riippumatta. Lisäksi koiran pitää osata vapautuskäsky, jotta sille on yksiselitteisen selvää, milloin annettu tehtävä (paikallaanolo) päättyy ja seuraava tehtävä (suoritus) alkaa. Paikallaanoloa tulee harjoitella läpi koko koiran agilityuran alkuvaiheessa lisäten häiriötä asteittain. Liikkuvat lähdöt ovat yhtä tärkeitä kuin paikallaanolosta tehtävät lähdöt, ja niitäkin tulee harjoitella (ensin ilman koiraa), jotta niistä saisi mahdollisimman hallittuja ja tarkoituksenmukaisia. Liikkuvassa lähdössä tärkeää on, että kuljetus päättyy ja tehtävä alkaa hyvästä linjasta suoritusta ajatellen sekä koiran että ohjaajan näkökulmasta. Jos esimerkiksi koiran toivottu reitti jatkuu suoraan lähtöpaikasta, ei ohjaaja voi sijoittua lähdössä siivekkeen taakse siten, että joutuu kiertämään sen ohjaten näin koiran pois toivotulta reitiltä.

Uusina esteinä kuudennella treenikerralla olivat pituus ja muuri. Pennut tekivät pituutta palkalle irroten yhdistettynä takanaleikkaukseen.

Lähtöjen, kuljetusten ja palkkauksen sekä perusohjaamisen ja irtoamisen harjoitus näytti tältä:
 

Nuorten koirien kanssa harjoiteltiin lisäksi takanaleikkausta (ylempi kuvio esteellä 2) ja valssia muurilla (alempi kuvio, esteellä 3).